Viimeiset kisat Hackerin kanssa päättyi hopeaan

Hacker super süss

Hackerin kanssa ylsimme viime lauantaina pohjanmaan junioreiden aluemestaruuksissa hopeasijalle. Kilpailut käytiin Kauhajoella kahdessa osakilpailussa helppo A-tasolla. Saimme 66 ja 63% Oman arvioni mukaan suoritukset olivat valitettavasti kauden heikoimmat. Yhteinen kisauramme päättyi nyt sitten tähän kilpailuun, sillä ajoin Hackerin upeaan uuteen kotiinsa kisapaikalta. Hacker asuu tästä lähtien Seinäjoella upouudessa tallissa onnellisen omistajansa kanssa. En voi muuta kuin kiittää Hackeria ja Susanna Kuparia upeasta kesästä, tämän on ollut antoisaa ja osui täydelliseen saumaan oman hevoseni ollessa sairaslomalla. 

Mulberry-hiusdonitsi

Tällä kertaa tapahtumien ajoitukset eivät olisi voineet sattua parempaan saumaan. Julian sairasloma päättyy tänään ja meillä on lupa aloittaa normaali treenit :)

Aluemestaruuden junioreissa vei Nina Westerlund upealla His Royalty M -hevosellaan. Kolmas sija meni Siiri Ruuhelalle ja Amicellille, joita valmentaa Susanna Kupari. Siiri jatkaa vielä junioreissa, mutta minä ja Nina siirrymme nuoriin ratsastajiin ensi kaudella ja aluetasolla senioreihin.

Romanesque P (”Romeo”) 4v.

Yllätys yllätys sisään ratsastuksista tuli taas 8:sia…… taitaa tosiaan kuulua mun vakio vahviin puoliin!

4 thoughts on “Viimeiset kisat Hackerin kanssa päättyi hopeaan

  1. Moikka Elin! Mukava, että sun kirjotuksia voi nykyään myös kommentoida. :) Oonkin monesti blogistasi etsinyt, että missä on kommentoi nappula.. Missä se suloinen Hector-poni menee nykyään? :) Olit joskus vuosia sitten Kajaanissa sillä kisoissa ja esittelit meille Hectorin ja mulla on yksi kuvakin teistä jossain :) Olin siis itekin silloin ala-asteella varmaan.. Eli tosi kauan sitten! Mukavaa jatkoa ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

    • Heippa :) Kiitos paljon! Toivon että Hector on vielä elossa, jos elää niin on varmasti nyt 20 vuotias. Hector on meidän jälkeen asunut Vaasassa ja Helsingin seudulla.. Olisiko mitenkään mahdollista saada se kuva joka sulla on? :)

  2. Joo tottakai, voisin kaivella sen tuolta heppakansion uumenista, se on vieläpä filmikameralla otettu joten skannaan sen sulle :) Mikä sun s-postiosote on ni voisin sinne lähettää sen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s